maanantai 13. huhtikuuta 2015

Here and there

Viime viikko oli tosiaan vauhdikasta menoa ympäriinsä. En paljon ehtinyt pysähtymään, joten postauksenkin kirjoittaminen siirtyi kokoajan eteenpäin vaikka tiesin että haluan kirjoittaa pian :) Pääsiäislomalta lähdin vanhempien luota kohti Helsinkiä vastaanottamaan 4H:n valtakunnallisen stipendin. Syynä stipendin saamiseen on ansioitunut toiminta 4H-järjestössä. Olen kyllä paljon erilaisia puuhia päässyt tekemäänkin kotipaikkakuntani Kontiolahden 4H:lla, joten oli hienoa saada tällainen tunnustus.

Yritän kokoajan skarpata kuvien kanssa, että saisin vähän väriä tänne bloginkin puolelle. Joten nyt ainakin osa postauksesta tulee kuvakertomuksena, sillä tällä reissulla sain aikaiseksi otettua ihan mukavan määrän kuvia :)

Varoitus: luvassa luvattoman paljon selfieitä ja ylipäätään kuvia miusta kaikista mahdollisista kulmista


Junamatkan alussa testailin uuden puhelimen ominaisuuksia
Lopputulos oli että selfiet on yllättävän tarkkoja ;)
Joten niitä täytyi ottaa mahdollisimman monta
Matkalla katsoin leffan The Great Gatsby - Kultahattu
Yövyimme Radisson Blu Plaza -hotellissa, josta tykkäsin todella paljon. Viihtyisä ja tyylikäs paikka :)
Puhelimen kameran panoraamaominaisuutta piti testata myös. Epävakaat kädet miulla niin kuva aaltoilee :D Mutta kylppäri oli kans todella mahtava, ensimmäisenä huomion kiinnitti suuri kylpyamme...
Kaiken kaikkiaan mielestäni oikein upeat puitteet yöpyä
Keskiviikkona meillä oli ensin ohjelmassa illallinen, jonka jälkeen tämä improvisaatioteatteri

Keskiviikko jatkui reilusti yli puolenyön uusien tuttavuuksien kanssa jutellen ja ajatuksia vaihtaen. Seuraava päivä alkoi siis melko vähillä yöunilla, mutta se ei häirinnyt ollenkaan, kun päivän pystyi aloittamaan menemällä lämpimään kylpyyn kaikessa rauhassa.

Kylvyn jälkeen otin esiin työkalut päivää varten
Aamupala oli myös odotuksien mukainen: runsas ja maukas. Olisi tehnyt mieli maistaa ihan kaikkea :)




Aamiaisen jälkeen pakollinen hissiselfie ja huoneeseen
vaihtamaan vaatteet ja viimeiset silaukset päivän lookkiin

 Hotellilta siirryimme taksikyydillä valtioneuvoston juhlahuoneistoon, Smolnaan, jossa stipenditilaisuus pidettiin. 

Paikka oli uskomattoman kaunis ja tyylikäs
Ennen juhlaa meillä oli aikaa ottaa kuvia hienossa ympäristössä muiden stipendiaattien kanssa :)







Juhlahuoneisto oli täynnä toinen toistaan upeampia huoneita





Seuraavaksi oli virallisten ryhmäkuvien vuoro

Itse juhla oli hyvin yksinkertainen: jokaisesta stipendinsaajasta luettiin vuorotellen esittelyteksti jossa tuli esille meidän saavutuksiamme, minkä jälkeen saimme stipendimme.

Stipendejä oli jakamassa maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo
Stipendien jakamisen jälkeen siirryimme kahvitilaisuuteen
Ministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Tytti Tuppuraisen kanssa poseeraamassa

Suomileijonan kuva löytyi kaikesta, jopa kahviliinoista
Juhlan jälkeiset fiilikset - ja lisää selfieitä ;)


Ennen junan lähtöä kävin vielä uusien kavereideni kanssa kiertelemässä keskustassa. Nautimme auringonpaisteesta ja lämpimästä kelistä. En vielä suonut ajatustakaan sille että hetken päästä täytyisi lähteä junalla kohti Kajaania...

Pian olin kuitenkin jo junassa. Fiilis oli edelleen hyvä
Mitä lähemmäs Kajaania tultiin, sitä kylmempi oli. Kääriydyin syvälle
takkini uumeniin
Kotona Kajaanissa!

 Kokonaisuudessaan Helsingin reissu oli todella onnistunut ja ikimuistoinen. Oli upea mahdollisuus päästä tuollaiseen ympäristöön, Smolnaan, minne moni muu ei pääse koskaan käymään, vastaanottamaan stipendi, joka on todella hieno saavutus. 4H-järjestön aktiivisia nuoria myös arvostetaan huomattavasti, se tuli selväksi kahvipöydässä keskustellessa. Olen kiitollinen että olen päätynyt mukaan 4H-järjestön monipuoliseen toimintaan ja päässyt aloittamaan siellä työuraani jo nuorena monipuolisissa työtehtävissä.

Näissä päivissä oli myös mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin. Heidän kanssaan oli helppo jutella jo todella nopeasti, vaikka emme olleet koskaan aiemmin tavanneet. Olemme jollakin tavalla todella samanhenkisiä, vaikka tulemme erilaisista taustoista ja meillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Yhteisiä asioita kuitenkin tuntui löytyvän helposti, ja heidän seurassaan sai olla oma itsensä. Ehkä tämän takia pystyimme keskustelemaan myöhään yöhön asti, vaikkemme tosiasiassa edes tunne toisiamme.

Toivottavasti tapaamme vielä! :)




Erasmus

Oh well. I have already been staring at this same blank page few times before this moment. I've been feeling that I should write some...