One of the most beautiful things in the world

is

SILENCE

Olen sitä mieltä, että jokainen tarvitsee elämäänsä jonkinlaisia hiljentymisen hetkiä. Eri ihmisillä nämä hetket voivat olla hyvin erilaisia ja koska jokainen on yksilö, niin osa ihmisistä kaipaa näitä hetkiä enemmän kuin toiset. Joskus ainoastaan hiljaisuus itsessään on äärettömän kaivattua. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa olen koko päivän ollut ihmisten keskellä ja ympärillä on kokoajan ollut tasainen hälinä ja puheensorina. Päästessään kotiin tämän päivän jälkeen, saa olla aivan rauhassa ja kuunnella sitä, kuinka hiljaista onkaan: kotona kuuluu ehkä kellon raksutus seinällä tai kenties ohiajavien autojen vaimea hurina. Itselleni tuo fiilis on todella rentouttava ja jollain tavalla se tuo voimaa: nyt on taas aikaa ja tilaa omille ajatuksille ja tuntemuksille.

Hiljaisuus on yksi asioista, joita ihmiset eivät kenties osaa arvostaa ennenkuin siihen ei ole mahdollisuutta. Olen itse asunut maalla lähes koko pienen ikäni. Täällä on aina ollut melko hiljaista, mutta en mie sitä sen kummemmin ole noteerannut aiemmin. Mökillä puolestaan on vielä hiljaisempaa: paikka, jossa mökki sijaitsee, on melko autioitunut vaara kaukana kaikesta - siellä hiljaisuuteen on jo kiinnittänyt huomiota, sillä se on niin pysäyttävää. Tuntuu kuin olisi irrallaan muusta maailmasta, kun mistään suunnasta ei kuulu pienintäkään ääntä esimerkiksi myöhään illalla. Silloin luontokin on vaipumassa yöpuulle, joten aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Nyt kun olen vuoden asunut kerrostalossa, jossa kuuluu jatkuvasti jonkin verran ääniä naapureista tai talon ulkopuolelta, olen oppinut arvostamaan hiljaisuutta aivan uudella tavalla. Toki kämpillekin voi palata hulinapäivän jälkeen hiljaisuuteen, mutta se ei ole samanlaista. Tämä oivallus tuli itselleni jo asuessani niinkin suuressa kaupungissa kuin Kajaani. Suurkaupunkien jatkuva melusaaste saisi minut luultavasti hulluuden partaalle pidemmän päälle. Kenties näissä maailman metropoleissa asuvat ihmiset eivät kaipaa rauhaa yhtä paljon kuin mie, tai sitten se on vain tottumuskysymys. Kai osa heistäkin hakeutuu sitten esimerkiksi erilaisiin hiljaisuuden retriitteihin ja hakevat ajatuksilleen tilaa vaikkapa matkailun kautta.

Hiljaisuuden täällä kotona huomasin, kun tulin Kajaanista vanhempien luo muutamina viikonloppuina viime lukuvuoden aikana ja kävin koiran kanssa lenkkeilemässä metsäautoteitä pitkin. Tiesin, että vastaan ei hyvin todennäköisesti tulisi ketään koko lenkin aikana ja se oli ajatuksena aivan mahtava. Näiden viikonloppujen aikana noteerasin hiljaisuuden muutenkin paremmin ja aloin oivaltaa sen hienoja puolia entistä enemmän. Ei liikenteen ääniä, ei liiemmin ääniä naapureista - luonnon ääniä tietenkin, mutta talven aikana nekin olivat todella vähissä. Uskomaton fiilis tulla koulustressin keskeltä viikonlopuksi tällaiseen rauhallisuuteen - mieli sai levätä ja sain ehkä taas hieman uutta energiaa seuraavan viikon opintoihin. Oli aikaa hengähtää.

Miulle luonto on lähellä sydäntä monellakin tavalla ja se on myös yksi asia, joka miulle heti tulee mieleen sanasta hiljaisuus. Tuntuu, että on ihan konkreettisesti helpompi hengittää, kun pääsee tasaisin väliajoin luontoon liikkumaan. Jollain tavalla luonto merkitsee itselleni hiljentymistä, jonkinlaista mietiskelyä: joskus, kun tuntuu että ajatus ei kulje ollenkaan tai jotkin asiat pyörivät mielessä yhtenä ahdistavana myttynä, auttaa kun lähtee ulos, hengittää raitista ilmaa ja antaa ajatusten vain lipua omia ratojaan pitkin. Tämän jälkeen aiempiin ongelmiin palaaminen ei useinkaan tunnu ollenkaan yhtä raskaalta ja toisaalta niihin on myös voinut löytyä yksinkertainen ratkaisu, kun on päästänyt ajatukset hetkeksi soljumaan omalla painollaan.

Viimeisten viikkojen aikana tänä keväänä asuessani Kajaanissa miulle tuli tavaksi iltamyöhäiset kävelyt lähiympäristössä: iltaisin tunsin usein levottomuutta, kaipasin happea. Lähtiessäni ulos, läheisen Kaupunginlammen rantaan, mieleni rauhottui nopeasti. Ongelmat tuntuivat melko mitättömiltä, kun tuijottelin auringonlaskua ja hengittelin kevään tuoksuja. Muuton jälkeen olen kaivannut näitä mietiskelykävelyjä. En jotenkin osaa lähteä samalla tavalla haaveilemaan ja haahuilemaan ympäriinsä täällä.

Ylipäätään hetket luonnossa tai muuten rauhassa omien ajatusten parissa ovat todella meditatiivisia sekä rauhoittavia - niiden aikana omat mietteet jonkin asian suhteen voivat kirkastua aivan uudella tavalla.

Hiljaisuus voi olla tärkeä tekijä myös ihmissuhteissa. Miun mielestä on todella hienoa, että joidenkin ihmisten kanssa voi olla vaan, täysin luonnollisesti. Heidän kanssaan ei välttämättä tarvitse sanoa mitään vaan voi olla rennosti sen kummempia ajattelematta. Toisten kanssa taas tuntuu, että hiljaa oleminen on vaivaannuttavaa ja hiljaiset hetket on jatkuvasti täytettävä jotenkin.  Keskustelunaiheita on keksittävä vaikka väkisin vaikka tuntuisi että ne ovat lopussa. Tai sitten turvaudutaan älypuhelimeen... Uskon, että moni on kokenut molemmat tilanteet.

Mukavuudenhaluisena ihmisenä miusta on mukavaa, että joskus voi seurassakin olla tekemättä erityisemmin mitään. Riittää, että toinen ihminen on läsnä, vaikka yhdessä tekeminen olisikin "vain" sängyllä tai sohvalla makoilua, telkkarin katsomista tai vaikkapa sitä luonnossa kävelyä. Kaiken tuonkin voi tehdä sanomatta sanaakaan ja joidenkin kanssa se on täysin ok. Olen joskus sanonutkin joillekin ystäville, että ajoittain on ihanaa olla sosiaalinen olematta varsinaisesti sosiaalinen.

Ehkä tuossa rentoudessa kyse on jonkinlaisesta luottamuksesta tai syvemmästä siteestä ihmisten välillä - tyhjää tilaa ei tarvitse täyttää turhanpäiväisillä fraaseilla, vaan voi luottaa, että toinen on yhä siinä, vaikka hetken olisikin aivan hiljaa. 

Yksi 

maailman 

kauneimmista 

asioista on 

hiljaisuus

-Tanja

P.S. otsikosta - postauksen ideasta - kiitokset eräälle ystävälle.

First year - great year

Miulla oli luonnoksissa jo valmiina postaus "huhtikuu kuvina", mutta tajusin juuri, että alkaa olla jo toukokuukin kääntymässä loppua kohti. Jätän siis kuvapostauksen tuonnemmaksi ja ideoin sitä hieman uudelleen. Jos sitten vaikka kesäkuu kuvina. Tosiaan, aika on taas mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin: kun on mukavaa tekemistä niin aika rientää. Vähemmän mukavaakin tekemistä on toki ollut, tai ainakin stressinpoikasta on ollut liikkeellä. Loma tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Nyt toukokuussa on kuitenkin jo lupa miettiä koko mennyttä lukuvuotta. Viimeiset kuukaudet ovat olleet täynnä uusia asioita ja tärkeitä ihmisiä. Itselleni suuria oppimisen paikkoja ja itseni voittamista. Elämän opettelua noin ylipäätään. Olen myös tajunnut vähitellen, että itselleenkin täytyy olla armollinen. Ei ihan aina ole pakko tehdä asioita täydellisesti, keskinkertainen on varsin hyvä ja riittävä tulos monessakin asiassa.

Kerratakseni kulunutta lukuvuotta... Elokuun lopulla muutto Kajaaniin. Jännittyneenä ja hieman pelonsekasin tuntein; en tiennyt yhtään mitä odottaa opiskelulta, amklta ja tältä kaupungilta. Pian kuitenkin tutustui luokkakavereihin ja yhteishenki alkoi löytyä. Liikunnan iloa jaettiin yhteisen tekemisen kautta. Syksyn aikana kirottiin muutamia kursseja, kun ei niissä aina tuntunut olevan järkeä. Kai niissä saattoi ollakin, sillä hetkellä merkitystä ei vain jaksanut nähdä. Syksyn aikana myös opiskelijaelämää tuli vietettyä ja tutustuttua Kajaanin yöelämään. Hauskoja muistoja on kertynyt monilta reissuilta. Ja kenties jonkin verran myös kuvamateriaalia. Syksyn tapahtumista tietty fuksiaiset ja haalarinkastajaiset ovat mieleenpainuvimmat: ehkä parasta näissä tapahtumissa on se, että suurin osa kavereista osallistui. Muissa illanvietoissa olimme usein pienemmällä porukalla erilaisin kokoonpanoin.

Syksyn aikana tapahtui paljon. Käytiin kavereiden luona ja vietettiin päiviä ja iltoja porukalla. Urheiltiin ja juteltiin, oltiin vaan. Pelleiltiin, pidettiin hauskaa: sekä koulussa että ympäri Kajaania. Joulukuussa ehdittiin pelaamaan lentopalloakin turnaukseen ja juhlittiin ystävän tupareita. Vietimme pikkujouluja useampaankin otteeseen muun muassa sitsaamalla ja myöhemmin haalaribileissä, omalla liikkariporukalla etkoillen tietysti.

Kajaanin tähtöset

Joulu vietettiin kukin tahollamme. Vuosi vaihtui ja tammikuussa porukka oli taas kasassa. Kevään aikana tutustuin yhä useampiin luokkalaisiini yhä paremmin. Luokassa on niin monia tärkeitä ihmisiä, että en voi olla kuin kiitollinen. Teitä tulee vielä ikävä! Tammikuussa myös opiskelijajärjestömme uuden hallituksen kausi starttaili kunnolla, ja pääsin itse siis toimintaan varsinaisesti mukaan varapuheenjohtajan roolissa.

Kevään aikana opimme myös luistelemaan ja hiihtämään. No en tiedä opittiinko, mutta yritettiin ainakin. Jo tärkeäksi muodostuneen ystävän kanssa piti ryhdistäytyä ja aloittaa urheilullinen elämä. No jaa, haaveeksi jäi (?) :D Salilla tuli tosiaan käytyä paljon harvemmin kuin mitä alkuperäinen idea oli. Onneksi silti on protskua monta kiloa! Pullan leipomiseksi ja syömiseksihän se tämä kevät taisi mennä.

Hups.

Noh, ei hätää. Sellaista se vaan on. (Pulla on hyvää) Helmikuussa saimme osallistua myös koulumme hienoihin tanssiaisiin, joista tykkäsin kovasti. Ihanaa, että sai kerrankin laittaa iltapuvun päälle. Kevään aikana harjoittelin ihmisen motorinen kehitys -kurssiin liittyen akrobaattista taitoa. Ja erilaisia monenmoisia taitoja harjoittelivat muutkin luokkalaiseni. Mahtavaa porukkaa ja huikeita suorituksia kaikilta. :)

Alkuvuodesta myös tein lopullisen päätöksen lähteä ulkomaille vaihtoon. Laitoin hakemukset eteenpäin ja toivoin parasta. Nyt hakeminen alkaa olla varsin loppusuoralla ja vaihto on suhteellisen varma. Melkein alkaa jo jännittää. Eikä vaan melkein. Joten viimeiset pari kuukautta ovat olleet myös täynnä monenmoista panikointia vaihtoasioihin liittyen.

Helmi-maaliskuussa pelleiltiin vähän lisää. Ja vähän enemmänkin. Hauskaa on ollut pitkin kevättä. Maaliskuussa vietimme luokan kanssa viikon Vuokatissa alppihiihdon kurssilla. Hieno viikko ja mahtavia kokemuksia. On tää hieno ala, kun opiskelukin on täynnä kaikenlaista näin mahtavaa. Kevään aikana opiskeluihin kuului myös mm. palloilua ja yleisurheilua sekä kuormitusfysiologiaa.

Maaliskuussa aloin myös huomata itsessäni paljonkin väsymyksen merkkejä. Koulutehtäviä ei edes suhteessa moniin aloihin ole ollut paljon, en ole vain osannut suunnitella ajankäyttöäni järkevästi. Joten tehtävät kasaantuivat ja stressitasot nousivat. Onneksi opiskelulle oli kokoajan myös vastapainoa vapaa-ajalla. Aika maaliskuusta toukokuuhun on kuitenkin mennyt uskomattoman kovaa vauhtia, kun viikot, päivät ja tunnit ovat olleet niin täynnä tekemistä.

Pääsin myös tuutoriksi ja koulutus tehtävään oli huhtikuussa. Vaikken olekaan tuutorina vielä ehtinyt varsinaisesti toimia, niin olen varma että tämäkin puoli opinnoissa tulee tuottamaan ikimuistoisia kokemuksia. Ja tietysti kaveripiirin laajentumista. Jo nyt olen oppinut tuutoritoiminnan kautta tuntemaan niin paljon enemmän ihmisiä Kamkista kuin aiemmin, että voin jo nyt sanoa että on tämä mukaanlähtemisen arvoista. Ilman tuutoritoimintaa en olisi tutustunut moniin aivan upeisiin ja varmasti vielä jatkossa itselleni todella tärkeisiin ihmisiin.

Huhtikuussa oli myös paljon kaikenlaista tekemistä ja tapahtumia. Tuntui, että olin kokoajan menossa paikasta toiseen ja tapahtumasta seuraavaan. Joten nyt integroidaan tähän huhtikuu kuvina:

Mexícositsit

IOP Joensuu

Karaokea :)

Välillä yritin vähän panostaa...

Toisinaan taas puoli litraa kahvia tuli tarpeeseen

Vähän tärähtäneet muijat

Uusia innokkaita tuutoreita valmiina tuleviin haasteisiin

#petoonirti -sitsit

Toukokuu. Vappu ja omat synttärit. Lisää panikointia vaihtoasioihin liittyen, sopivasti liikuntaa ja paljon tekemistä ja stressiä tossutanssit -tapahtuman tiimoilta. Tapahtuma liittyi Kajaanin ammattikorkeakoulun Tekevä amk -moduuliin, projektiopintoihin: järjestimme projektiryhmämme kanssa tanssit Kajaanin raatihuoneen torilla viikko sitten lauantaina. Tapahtuma meni todella hienosti ja suorastaan yli odostusten, ja en voi muuta kuin kiittää projektiryhmääni ja kaikkia projektissa mukanaolleita. Oli todella mukava päivä!

Porrastreenin jälkeinen hengähdystauko Kajaanin yllä

Sielunhoitoa ja herkuttelua Cafë Mokassa

Höntsäilytreeni Kristan kanssa ...

Meidän tossutanssien projektiryhmä ja tapahtuman juontaja

Fiilis kampussoudun jälkeen

Tämän kuun aikana mielessä on jo pyörinyt lähestyvä muutto ja ylipäätään taas muutokset elämässä. Tiedossa on todella paljon mukavia asioita ja minulla on totisesti edessä asioita joita voin odottaa innolla. Nyt aioin vielä nauttia keväästä ja viimeisistä päivistäni kajaanilaisena tälle erää.

Kaiken kaikkiaan, ensimmäinen vuosi Kajaanin ammattikorkeakoulussa on ollut  täynnä ihania ihmisiä. Ihmiset tekevät paikoista ja tapahtumista mahtavia, joten Kajaani on sen puolesta aivan huikea paikka. Ja muutenkin. Kyllä mie tästä kaupunkinakin tykkään, pikkukylän tyttö kun olen. Kiitos kaikille, jotka ootte tehny miun vuodesta näin huikean, Nähdään taas! Jotkut aiemmin, jotkut ehkä pidemmän ajan päästä. Ollaan yhteyksissä.

- Tanja