Kiire.
Kun olisi liikaa tekemistä, niin ei oikein jaksaisi ryhtyä mihinkään.
Pää täyttyy ajatuksista, mutta samalla olon valtaa tyhjyys.

"Entä jos tästä ei vaan tule yhtään mitään?"

Välillä mielen kuitenkin täyttää toivo. Useinkin.
Kaikelle on tarkoituksensa, ainakin haluan uskoa niin.

Onnea ovat ystävät ja heidän kanssaan jaetut hetket.
Lapsuudenystävät, uudet tuttavuudet, tulevat ystävät.

Miulla on jotenkin tosi hankalasti määriteltävä olo. Heti kun huhtikuu vaihtui toukokuuhun, tiesin että kuukausi tulee olemaan rankka. Muutto, koulutehtävät, tentit, rästiin jääneet tehtävät, tapahtumien järjestäminen, kesätyöt... Olen onnistunut kasaamaan itselleni oikein mukavan työmäärän toukokuun ajaksi. Vihaan kaaosta, tai ainakin sen pitäisi olla hallittu kaaos. Nyt ei ihan kaikki langat tunnu pysyvän käsissä koko ajan.

Vähitellen, vähitellen. Ei tässä ole enää kuin kuukausi.

EDIT: enää vajaa kaksi viikkoa, mutta fiilis on edelleen sama. Alunperin en meinannut julkaista tätä tekstiä ollenkaan, mutta tässä tämä nyt on. Rehellisesti. Väsyttää.